Pennut 3 viikkoa

 

Pennut täyttävät tänään 3 viikkoa, ja tuntuu että kasvu on huimaa, vaikka edelleenhän he hyvin pikkuruisia koiria ovat. Kävely sujuu aina vain paremmin, tänään puhdasta peittoa pentujen asumukseen laitellessani evakossa olleet pennut lähtivät koiranpediltä pois tutustumisretkelle kuka mihinkin, uteliaita pupseja! Viikonloppuna taitaa olla korkea aika aiheuttaa suuria mullistuksia heidän elinpiirissään, ja rakennella lisätilaa temmellettäväksi. On kai jo aika sanoa hyvästit jo hyvin pieneksi käyneelle pentulaatikolle, Hippukin joutuu välillä miettimään tarkkaan strategiaa kuinka sinne pentujen luo hypätä, kun laatikko vaikuttaa niin täydeltä pentujen ollessa kukin tahollaan niin ettei kukaan jäisi alle. Mammakoira on kyllä tässä hyppelyssä tosi taitava, ja kärsivällisesti se odottaa oikeaa hetkeä. Ihan kivat lempeät painitkin on laatikossa käynnissä aina pienen hetken kerrallaan, joten suurennetaan heille tatamia kun otteet ja vauhti kokoajan vääjäämättä kovenevat.

Kasvuvauhti on edelleen ollut hyvää. Keittiövaaka pääsi jo takaisin odottamaan tylsempiä punnituksia ja pentupunnitukset täytyy hoitaa ihmisvaa'alla tyyliin pentu syliin ja vähennyslaskua. Kolmiviikkoispunnituksen tuloksena saatiin tällä metodilla joka pennulle painoksi precis sama 2,2 kg. Mittaustavassa varmaan vallitsee kyllä jonkinlainen virhemarginaali, vaikka pennut näyttävät tosi tasapaksulta laumalta, tarkemmin katsottuna kyllä Hessu on edelleen silmämääräisesti pienin, joskin kokoerot näyttävät edelleenkin tasoittuvan katraan kasvaessa. Hipulla tuntuu edelleen maitoa hyvin riittävän ja pennut vaikuttavat tyytyväisiltä. Katsotaan koska tutustuminen kiinteään ruokaan tulee ajankohtaiseksi aloittaa. Siinä sitä sitten onkin massutusta kerrakseen. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hessu etsii kotia

Pentuvankila hiljeni

Pennut 7 viikkoa