Muuttoliike alkoi

 Perjantaina se sitten alkoi, pikkukoirien vähentyminen laumassa, kun Helga ensimmäisenä muutti omaan kotiinsa. Lauantaina oli vuorossa Hulda, ja sunnuntaina lähti omaan kotiinsa Hedvig. Helgalla ja Hedvigillä ei ollut pitkä kotimatka, kun kumpikin jäivät synnuinkaupunkiinsa, Hulda matkaili ensi alkuun Vantaalle. Laatikkonimetkin jäivät historiaan, Helga tunnetaan kykyisin nimeööä Ines, Huldasta tuli Nada, ja Hedvig on Honey.

Nada jäi osaomistukseen tai sijoitukseen, kuinka vain, yhdessä Ullan kanssa, ja toivoskellaan että Nadasta kasvaa kiva lisä pikku tiimiimme. 

Kolme jo missa kodeissaan olevaa siskoa tutuvat olevan kodeissaan tosi reippaina ja tyytyväisinä. Pissa- ja kakka-asiat hoituvat kuulenna kaikilta hyvin ulkona, johtuu varmaan siitä, että ulkoilu oli heistä jo täällä ihan tavattoman mieluisaa. 

Ohessa pari viimeistä pikku videonpätkää pennuista yhdessä touhuamassa. Viikonloppu oli kiireinen, eikä ollut valitettavasti oikein aikaa heitä vaania. 


Nyt siis enää Hessu ja Hilda söpöstyttävät meidän aikuisten elämää loppuviikkoon asti. Kovin hauska parivaljakko he ovat, paita ja peppu, paitsi että ulkona he kyllä kumpikin häviävät äkkiä onille tahoilleen... Yritämme nautti kaksikosta nämä vimeiset päivät pentuarkea, kukaan ei tiedä kuinka kauan menee ennenkuin taas vastaavasta saadaan nauttia.,

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hessu etsii kotia

Hessu löysi kodin

Pentuvankila hiljeni